Pitkään elämäni oli jatkuvaa tekemistä.
Aina oli uusi projekti, suunnitelma tai tehtävä odottamassa. Vaikka sain jotain tärkeää valmiiksi, tyytyväinen olo ei kestänyt kovin pitkään. Huomioni siirtyi melkein saman tien siihen, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.
Ajattelin, että lepo täytyy ansaita.
Hidastaminen tuntui vastuuttomalta, jos jäljellä oli vielä jotain, mitä olisin voinut tehdä. Ja koska työt eivät koskaan olleet täysin valmiit, en ollut minäkään.
Lopulta olin niin väsynyt, ettei yksi tehokkaasti käytetty viikonloppu enää ratkaisisi asiaa.
Ensimmäinen reaktioni oli tietenkin etsiä parempi rutiini.
Ehkä mun piti herätä aikaisemmin, liikkua säännöllisemmin tai järjestää päiväni kunnolla. Varmasti ratkaisu kuormittuneeseen oloon olisi tehokkaampi järjestelmä, jonka avulla saisin kaiken hallintaan.
Kesti hetken ymmärtää, mikä tässä suunnitelmassa oli vikana.
Yritin palautua jatkuvasta paineesta antamalla itselleni lisää asioita suoritettavaksi.
Hyvinvoinnista oli tullut uusi velvollisuus
Ajattelin ennen, että hyvän hyvinvointirutiinin pitäisi olla selkeästi rakennettu.
Siihen kuuluisi liikuntaa, meditaatiota, päiväkirjan kirjoittamista, terveellistä ruokaa ja tarpeeksi unta. Jos noudattaisin kaikkea riittävän tunnollisesti, löytäisin viimein tasapainon.
Suunnitelma kuulosti erinomaiselta.
Oikea elämä ei ollut yhtä yhteistyöhaluinen.
Joinakin aamuina mulla oli energiaa liikkua. Toisina töihin valmistautuminen oli aivan tarpeeksi. Välillä kirjoittaminen auttoi selkeyttämään ajatuksiani. Joskus päiväkirjan avaaminen tuntui vain yhdeltä pyynnöltä lisää, johon en halunnut vastata.
Joka kerta, kun en noudattanut rutiinia, tuntui kuin olisin epäonnistunut itsestäni huolehtimisessa.
Se ei ollut erityisen tukevaa hyvinvointia.
Aloin ymmärtää, ettei päivittäinen hyvinvointi voinut olla taas yksi tarkasti määrätty ohjelma muun elämäni päällä. Sen piti mahtua oikeaan elämääni – kiireisiin päiviin, väsyneisiin aamuihin ja viikkoihin, jolloin mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Lopetin kysymästä, mitä mun pitäisi tehdä joka päivä
Sen sijaan, että mietin, mitkä hyvinvointitavat mun pitäisi suorittaa, aloin kysyä hyödyllisemmän kysymyksen:
Mikä tukisi mua tänään?
Vastaus vaihtelee.
Joskus tarvitsen liikettä, koska olen istunut ja ajatellut aivan liian pitkään. Joskus mun täytyy lopettaa itseni puskeminen ja levätä. Joinakin päivinä kirjoittaminen auttaa ymmärtämään, mikä mua vaivaa. Toisina on hyödyllisempää jättää omat ajatukset hetkeksi rauhaan ja tehdä jotain mukavaa.
Vastauksen muuttuminen ei tarkoita, ettei mulla olisi itsekuria.
Jokainen päivä ei vain ole samanlainen.
Mulla on edelleen tapoja, joiden pariin palaan säännöllisesti, mutta en enää odota niiden toimivan joka päivä täsmälleen samalla tavalla. Ne ovat vaihtoehtoja, eivät sääntöjä.
Tämän eron ymmärtäminen teki itsestäni huolehtimisesta paljon realistisempaa.
Liikkumisesta tuli jotain, jossa pystyin kuuntelemaan itseäni
Pilates tuli elämääni aikana, jolloin en tarvinnut jälleen yhtä syytä yrittää kovempaa.
Tarvitsin tavan liikkua ilman, että se tuntui rangaistukselta tai todisteelta itsekuristani.
Pilates auttoi mua kiinnittämään huomiota siihen, mitä olin tekemässä, sen sijaan että olisin vain kiirehtinyt liikkeiden läpi. Pystyin huomaamaan, mikä tuntui hyvältä, missä olin jumissa ja milloin olin tehnyt tarpeeksi.
Joinakin päivinä nautin pidemmästä harjoituksesta. Toisina 15 minuuttia rauhallista liikettä riittää oikein hyvin.
En ajattele enää, että liikunta lasketaan vain silloin, kun se on rankkaa, vaikuttavaa tai näkyy selvästi tuloksissa. Liikkuminen voi yksinkertaisesti tuoda mut takaisin kehoni äärelle vietettyäni liian kauan oman pääni sisällä.
Kirjoitin tästä kokemuksesta lisää blogissa 30 päivää pilatesta: lempeä liike osana arkea.
Tärkeintä ei ollut täydellisen liikuntamuodon löytäminen.
Mun piti oppia, että liike voi tukea mua ilman, että siitä tulee taas yksi tapa arvostella itseäni.
Hiljaisuuden ei tarvitse tarkoittaa muodollista meditaatiota
Pitkään ajattelin, että meditointi pitäisi osata tehdä oikein.
Istua oikeassa asennossa, keskittyä hengitykseen ja tyhjentää mieli – mistä mun mieleni ei vaikuttanut olevan erityisen kiinnostunut.
Lopulta lopetin hiljaisuuden kohtelemisen testinä.
Joskus istun muutaman minuutin ilman, että mikään soi taustalla. Toisinaan keskityn hengitykseeni. Välillä hiljaisuus tarkoittaa kahvin juomista tarkistamatta puhelinta tai kävelyä ilman podcastia.
Ajatukseni eivät katoa.
Se ei ole tavoite.
Tarkoitus on viettää muutama hetki niin, ettei mieleeni tule jatkuvasti uutta tietoa. Pääni saa olla hetken sen äärellä, mitä siellä jo on, sen sijaan että se reagoisi koko ajan johonkin uuteen.
Viisi hiljaista minuuttia ei muuta vaikeaa päivää automaattisesti rauhalliseksi.
Ne voivat auttaa huomaamaan, millainen päivä mulla oikeastaan on.
Pidän rituaaleista, jotka auttavat vaihtamaan päivän tahtia
Sanoja rutiini ja rituaali käytetään usein samoista asioista, mutta mulle ne tuntuvat erilaisilta.
Rutiini kuulostaa asialta, joka pitäisi tehdä säännöllisesti.
Rituaali voi vain merkitä siirtymää päivän osasta toiseen.
Muutaman minuutin venyttely kertoo, että aamu on alkanut. Kupillinen teetä voi erottaa työpäivän illasta. Päiväkirjaan kirjoittaminen antaa päivän ajatuksille paikan ennen kuin vien ne mukanani sänkyyn.
Näiden asioiden ei tarvitse tapahtua joka päivä samaan aikaan tai tietyssä järjestyksessä.
Ne ovat olemassa silloin, kun tarvitsen niitä.
Siksi niiden pariin on helpompi palata. Yhden illan unohtaminen ei tarkoita, että koko rutiini on romahtanut ja se pitää aloittaa uudelleen ensi maanantaina.
Oikea elämä ei aina tarvitse järjestelmää.
Joskus se tarvitsee vain pienen merkin siitä, että yksi osa päivästä on ohi ja seuraava saa alkaa.
Ympäristöni helpottaa tiettyjä valintoja
Olen myös huomannut, ettei päivittäisessä hyvinvoinnissa ole kyse pelkästään motivaatiosta.
Ympärilläni olevat tavarat ja ympäristö vaikuttavat siihen, mitä todennäköisesti teen.
Jos päiväkirja on näkyvillä työpöydällä, kirjoitan siihen todennäköisemmin. Jos kirja on sohvan vieressä, siihen tarttuminen on helpompi vaihtoehto selaamiselle. Kun kynttilä on käden ulottuvilla, sytytän sen oikeasti sen sijaan, että säästäisin sitä johonkin epämääräiseen erityiseen hetkeen, jota ei näytä koskaan tulevan.
Nämä tavarat eivät tee valintaa mun puolestani.
Ne madaltavat aloittamisen kynnystä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Jos puhelin on vieressäni, tarkistan sen todennäköisesti. Sen vieminen toiseen huoneeseen voi olla tehokkaampaa kuin motivoiva puhe ruutuajan vähentämisestä.
Mun ei tarvitse rakentaa koko kotiani hyvinvointirutiinien ympärille.
Muutama harkittu valinta riittää.
Lepo toimii paremmin ennen täydellistä uupumista
Ennen lopetin vasta silloin, kun jatkaminen alkoi tuntua mahdottomalta.
Sitten kutsuin sitä lepäämiseksi.
Nyt yritän huomata levon tarpeen aikaisemmin.
Se voi tarkoittaa läppärin sulkemista, vaikka yksi tehtävä on vielä kesken. Tauon pitämistä ennen kuin keskittymiskykyni on täysin kadonnut. Sen päättämistä, että jokin asia voi odottaa huomiseen.
En aina onnistu siinä.
Ajatus levon ansaitsemisesta on tiukassa, varsinkin kun teen töitä itselleni ja aina löytyy jotain, mitä voisin vielä parantaa.
Mutta työ ei pääty itsestään.
Mun energiani päättyy.
Lepääminen ennen täydellistä uupumista ei tee musta laiskaa. Yleensä se tarkoittaa, että pystyn palaamaan töihin kärsivällisempänä ja selkeämmillä ajatuksilla.
Vielä tärkeämpää on se, etten enää kohtele kehoani koneena, jonka pitäisi jatkaa, kunnes se lakkaa toimimasta yhteistyössä.
Päivittäinen hyvinvointi saa näyttää tavalliselta
Päivittäisen hyvinvoinnin ei tarvitse näyttää erilliseltä elämäntyyliltä.
Se voi olla lyhyt kävely, yksinkertainen ateria, suihku työpäivän jälkeen tai nukkumaan meneminen yhden lisäjakson katsomisen sijaan. Se voi tarkoittaa ihonhoitorutiinia, josta pidät – tai sen jättämistä väliin, koska olet liian väsynyt eikä mitään kamalaa tapahdu.
Joinakin päivinä itsestä huolehtiminen näyttää harkitulta ja tarkoitukselliselta.
Toisina se tarkoittaa helpoimman riittävän hyvän vaihtoehdon valitsemista.
Molemmat kuuluvat oikeaan elämään.
Tavoitteena ei ole tulla erinomaiseksi hyvinvoinnissa. Tarkoitus on rakentaa arkeen tarpeeksi tukea, ettei elämä tunnu jatkuvasti joltain, mistä täytyy palautua.
Aloita siitä, mikä auttaisi tänään
Jos itsestä huolehtiminen tuntuu jo valmiiksi yhdeltä tehtävältä lisää, älä rakenna kokonaan uutta rutiinia.
Kysy, mikä tekisi tästä päivästä hieman helpomman.
Ehkä tarvitset kymmenen minuuttia liikettä. Ehkä sun täytyy kirjoittaa ylös se, mikä on vienyt tilaa mielessäsi. Saatat tarvita ruokaa, unta, raitista ilmaa tai luvan lopettaa työt.
Valitse yksi asia.
Huomaa, auttaako se oikeasti. Palaa toimivien asioiden pariin ja anna vastauksen muuttua elämäsi mukana.
Wander Balance syntyi halusta tehdä arjen hyvinvoinnista rehellisempää ja vähemmän suoritettavaa. Voit lukea lisää siitä, miksi Wander Balance on olemassa.
Hyvinvoinnin ei tarvitse alkaa suuresta muutoksesta.
Se voi alkaa huomion kiinnittämisestä siihen elämään ja ihmiseen, jotka ovat jo tässä.
