Ehkä elämäsi ei ole tylsää.
Ehkä mielesi on vain tottunut siihen, että sitä viihdytetään muutaman sekunnin välein.
Muistan katsoneeni omaa elämääni ja miettineeni, miksi kaikki muut näyttivät elävän enemmän kuin minä.
Mikään ei ollut oikeasti vialla. Mulla oli töitä, tärkeitä ihmisiä, suunnitelmia ja asioita, jotka halusin vielä kokea. Elämäni ei ollut tyhjä.
Jotenkin se ei silti tuntunut riittävältä.
Elämä itsessään ei ollut muuttunut.
Se, mihin jatkuvasti vertasin sitä, oli.
Internet muuttaa huomaamatta käsitystämme tavallisesta
Heräät, avaat puhelimen ja näet, että joku on ostanut talon. Toinen on irtisanoutunut työstään. Joku tienasi kuusinumeroisen summan, muutti toiselle puolelle maailmaa tai löysi täydellisen parisuhteen.
Kaikki tämä tapahtuu ennen kuin olet ehtinyt tehdä aamupalaa.
Sitten katsot omaa keittiötäsi ja mietit:
Tässäkö tämä nyt oli?
Mäkin olen ajatellut niin.
Ongelma ei ole yhdessä kauniissa kodissa tai vaikuttavassa ilmoituksessa. Ongelma on siinä, että näet niitä satoja päivä toisensa jälkeen, kunnes poikkeukselliset elämät alkavat näyttää tavallisilta ja oma tavallinen elämäsi riittämättömältä.
Et tee tietoista päätöstä siitä, ettei elämäsi olisi tarpeeksi kiinnostavaa.
Ajatus saapuu pienemmissä osissa.
Ehkä sun pitäisi matkustaa enemmän. Urasi pitäisi olla pidemmällä. Parisuhteesi pitäisi näyttää erilaiselta, kotisi kauniimmalta tai aamuihisi pitäisi kuulua jotain merkityksellisempää kuin se, että yrität muistaa, mihin jätit kahvisi.
Yksi vertailu ei välttämättä muuta paljon.
Toisto muuttaa.
Lopulta ajatus “ehkä elämäni ei riitä” lakkaa tuntumasta ohimenevältä ajatukselta ja alkaa vaikuttaa tosiasialta.
Sitä me usein aliarvioimme.
Kuka päätti, että elämän pitäisi tuntua jatkuvasti jännittävältä?
Jossain vaiheessa lopetin kysymästä, miksei elämäni tuntunut kiinnostavammalta, ja aloin kysyä jotain muuta:
Kuka opetti mulle, että elämän pitäisi tuntua jatkuvasti jännittävältä?
Tämä kysymys muutti tapaani katsoa kaikkea.
Oikea elämä toistaa itseään.
Teet ruokaa, siivoat ja käyt töissä. Unohdat kastella kasvisi. Muistat soittaa äidillesi takaisin kolme päivää myöhemmin. Naurat jollekin typerälle, keität kahvia ja teet huomenna monta samaa asiaa uudelleen.
Tämä ei ole mielikuvituksen puutetta.
Tältä eläminen näyttää suurimman osan ajasta.
Jopa aidosti rakastamaasi elämään kuuluu pyykinpesua, tylsiä asiointeja, vastaamattomia sähköposteja ja iltoja, jolloin mitään erityisen kiinnostavaa ei tapahdu. Merkityksellinen elämä ei ole yksi loputon merkkipaalujen sarja.
Kun vietät tarpeeksi aikaa internetissä, tavallinen elämä voi kuitenkin alkaa tuntua tyhjältä tilalta tärkeiden asioiden välissä.
Sitä se ei ole.
Se on suurin osa koko kokemuksesta.
Sosiaalinen media ei tehnyt musta onnetonta
En ajattele, että sosiaalinen media olisi tehnyt musta syvästi onnettoman.
Se teki musta tyytymättömän.
Niissä on ero.
En istunut kotona ajatellen elämäni olevan kamalaa. Mietin vain, pitäisikö mun tehdä sen sijaan jotain parempaa.
Tunne seurasi mukana silloinkin, kun elämässäni meni hyvin.
Rauhallinen ilta ei voinut olla vain mukava. Jossain joku vietti kauniimpaa iltaa paremmassa paikassa. Vapaapäivä muuttui mahdollisuudeksi, jonka saatoin käyttää väärin. Hyviinkin hetkiin liittyi pieni vihjaus siitä, että niistä voisi olla olemassa vielä parempi versio.
Näin täydellisen elämän illuusio sosiaalisessa mediassa vaikuttaa. Se ei aina saa sua vihaamaan elämääsi. Joskus se vain estää nauttimasta siitä kunnolla.
Aina löytyy jotain muuta, mitä voisit haluta.
Se on erittäin kätevää alustoille, mainostajille ja kaikille, jotka myyvät sulle seuraavaa versiota itsestäsi.
Mielenrauhallesi se on hieman vähemmän kätevää.
Lopetin sosiaalisen median käyttämisen henkilökohtaisesti
Lopulta lopetin somen käytön henkilökohtaisessa elämässäni.
Käytän sitä edelleen yritystäni varten. Ajastan julkaisut, vastaan viesteihin ja teen tarvittavat asiat. Sitten lähden taas pois.
Aluksi ajattelin kaipaavani sitä.
Sen sijaan huomasin kaipaavani omia ajatuksiani.
Olin unohtanut, miltä ne kuulostivat ilman niiden sekaan sekoittuneita satoja muita ääniä.
Yllättävintä oli se, ettei somesta etääntymisen jälkeen tapahtunut mitään dramaattista. En muuttunut yhtäkkiä uskomattoman tuottavaksi, rauhalliseksi tai onnelliseksi päivän jokaisena hetkenä.
Elämäni pysyi melko tavallisena.
Mutta tavallisuus lakkasi tuntumasta pettymykseltä.
Se oli suurin muutos.
Aloin jälleen nauttia asioista, joita en ollut enää huomannut: lukemisesta, kävelemisestä, kirjoittamisesta ja kahvin tekemisestä tarkistamatta puhelinta puolivälissä.
Hetket olivat pieniä, mutta ne kuuluivat oikeasti mulle.
Niitä ei tarvinnut jakaa tai verrata mihinkään. Niiden alle ei ilmestynyt sekunneissa parempaa versiota samasta hetkestä.
Ehkä tavoittelet elämää, jota et edes halua
Palaan tähän kysymykseen aina, kun jonkun toisen menestys saa mut epäilemään omaa suuntaani:
Haluanko oikeasti sitä, mitä hänellä on, vai olenko vain nähnyt sen niin monta kertaa, että aloin ajatella, että munkin pitäisi haluta sitä?
Nämä ovat kaksi hyvin eri asiaa.
Voit ihailla jonkun kotia haluamatta asua siellä. Voit arvostaa menestyvän yrityksen taustalla olevaa työtä haluamatta sitä elämää, jonka yrityksen pyörittäminen vaatii. Voit pitää toisen päätöstä rohkeana ilman, että sun täytyy tehdä sama päätös.
Internet poistaa helposti tämän etäisyyden.
Kaikesta ihailtavasta tulee jotain, mitä sunkin pitäisi harkita. Jokainen näkyvä elämäntyyli muuttuu uudeksi mahdolliseksi versioksi omastasi. Kun näet niitä tarpeeksi, omia mieltymyksiäsi voi olla vaikea tunnistaa.
Siksi lisäneuvot eivät aina tuo lisää selkeyttä. Joskus tarvitset vähemmän esimerkkejä siitä, miten muut ihmiset elävät, jotta voit muistaa, mikä tuntuu oikealta sulle.
Kirjoittaminen auttoi kuulemaan itseäni uudelleen
Kirjoittamisesta tuli yksi tapa erottaa omat ajatukseni kaikesta vastaanottamastani sisällöstä.
En muuttunut yhtäkkiä ihmiseksi, joka herää joka aamu innoissaan kirjoittamaan päiväkirjaa. Joinakin päivinä mua ei edelleenkään huvita kirjoittaa ollenkaan.
Kun kirjoitan, lähden sivun ääreltä yleensä hieman selkeämmillä ajatuksilla kuin sinne mennessäni.
Ajatusteni ei tarvitse kilpailla kaikkien muiden ajatusten kanssa. Pystyn seuraamaan yhtä ajatusta tarpeeksi pitkään ymmärtääkseni, mistä se tuli ja uskonko siihen oikeasti.
Tästä on tulossa yllättävän harvinaista.
Kirjoittaminen ei anna oikeaa vastausta jokaiseen kysymykseen. Se auttaa tunnistamaan, mitkä kysymykset ovat alun perin mun.
Siksi myös analogiset tavat muuttivat elämääni hiljalleen. Ne antoivat pieniä hetkiä ilman muiden ihmisten sisältöä, jotta omat mieltymykseni ehtivät palata.
Katso suoraan edessäsi olevaa elämää
Katso ympärillesi ennen kuin alat taas selata.
Katso oikeasti.
Huomaa kahvisi, ikkunasta tuleva valo, ulkoa kuuluvat äänet tai kirja, jonka olet aikonut lukea loppuun. Ajattele ihmisiä, joille et ole laittanut viestiä, koska olet katsellut tuntemattomien kertovan omasta elämästään.
Oma elämäsi on ehkä odottanut huomiotasi samalla, kun puhelimesi on lainannut sitä.
Ehkä se on yksi syy siihen, miksei mikään tunnu enää erityisen hyvältä.
Elämästäsi ei välttämättä puutu mitään valtavaa.
Olet ehkä vain lakannut katsomasta sitä tarpeeksi pitkäksi aikaa tunteaksesi sen.
Anna yksi hetki takaisin itsellesi
Jos tunnet etääntyneesi omasta elämästäsi, sun ei tarvitse korjata kaikkea tämän viikon aikana.
Luo yksi hetki, joka kuuluu kokonaan sulle.
Kirjoita sivu. Lue yksi luku. Lähde kävelylle dokumentoimatta sitä. Tee jotain, valmista ruokaa tai istu jossain tarkistamatta, tekeekö joku muu saman asian paremmin.
Anna yhden kokemuksen olla olemassa muuttamatta sitä sisällöksi, edistymiseksi tai todisteeksi siitä, että elät oikein.
Jos kirjoittaminen tuntuu sopivalta paikalta aloittaa, pidän juuri siksi päiväkirjaa lähelläni.
En uutena itseni kehittämisen projektina.
Vain paikkana, jossa omat ajatukseni saavat olla olemassa kilpailematta huomiostani.
Jos haluat rauhallisen paikan omille ajatuksillesi, voit tutustua White Wellness Journaliin täällä.
Elämäsi ei tarvitse näyttää ulkopuolelta jännittävältä voidakseen tuntua sisältäpäin hyvältä.
Mutta ensin sun täytyy olla itse paikalla.
