Jotkut ihmiset tuntuvat kulkevan lapsuutensa läpi niin, että he kuuluvat luonnostaan kaikkialle.
Mä en ollut yksi heistä.
Kasvoin pienessä kylässä, jossa elämä näytti ulospäin rauhalliselta, vaikka oma mieleni harvoin tuntui siltä. Tunsin itseni usein hieman ulkopuoliseksi silloinkin, kun ympärilläni oli muita ihmisiä.
Yritin sopia jokaiseen porukkaan. Muutin käyttäytymistäni sen mukaan, keitä ympärilläni oli, ja seurasin tarkasti, millainen tapa olla vaikutti hyväksyttävältä.
Jokin osa musta uskoi, että jos vain mukautuisin tarpeeksi hyvin, tuntisin lopulta kuuluvani joukkoon.
Sellaista hetkeä ei oikeastaan koskaan tullut.
Sen sijaan opin sulautumaan joukkoon riittävän hyvin selvitäkseni päivästä.
Erilaisuus ei tuntunut erityiseltä
Aikuisena erilaisuudesta on helppo puhua vahvuutena.
Lapsena se ei tuntunut siltä.
Se tuntui raskaalta ja hämmentävältä. Sain uusia ystäviä, menetin vanhoja ja kannoin mukanani jatkuvaa tunnetta siitä, että mussa oli jotain sellaista, minkä muut ymmärsivät paremmin kuin minä itse.
En välttämättä ajatellut olevani rikki.
Tunsin vain olevani rakennettu hieman eri tavalla.
Nuorena erilaisuus ei tunnu kiinnostavalta tai arvokkaalta. Et vielä tiedä, kuinka moni muu tuntee samalla tavalla. Huomaat vain, että joukkoon kuuluminen näyttää olevan kaikille muille helpompaa.
En puhunut tunteistani kovin paljon, koska ajattelin, ettei kukaan ymmärtäisi niitä. Ulospäin kaikki näytti usein täysin normaalilta, mikä teki sisäisen oloni selittämisestä entistä vaikeampaa.
Mitään yhtä dramaattista tapahtumaa ei ollut.
En vain tuntenut olevani kotona monissa niistä paikoista, joihin mun mielestäni piti kuulua.
Yksi kysymys jäi mieleeni
Yksi kouluaikainen muisto on pysynyt mukanani kaikki nämä vuodet.
Eräs opettaja kysyi kerran, miksi vähättelin itseäni jatkuvasti.
Hän ei sanonut sitä vihaisesti eikä tehnyt tilanteesta suurta numeroa. Hän kysyi aivan kuin olisi vain huomannut jotain, minkä kuvittelin piilottavani hyvin.
Kysymys ei muuttanut heti tapaa, jolla näin itseni. En muuttunut yhtäkkiä itsevarmaksi tai ymmärtänyt, mistä tunne tuli.
Mutta se jäi mieleeni.
Se oli yksi ensimmäisistä kerroista, kun joku tuntui huomaavan sen kaiken yrittämisen alla olevan vaikeuden, jota yritin piilottaa.
Joskus ihminen sanoo yhden tavallisen lauseen tietämättä, että muistat sen vielä vuosien päästä.
Paikat, joissa mun ei tarvinnut esittää mitään
En ollut koulussa paras juuri missään.
Matematiikka ja kuvataide olivat erilaisia.
Pidin numeroiden selkeydestä ja piirtämisen vapaudesta. Molemmissa pystyin keskittymään edessäni olevaan asiaan miettimättä, miten mun pitäisi käyttäytyä.
Oli joko oikea vastaus tai tilaa luoda omani.
Mun ei tarvinnut selittää itseäni.
Kun katson asiaa nyt, näen molemmat puolet myös Wander Balancessa. Pidän edelleen monimutkaisten asioiden selvittämisestä, mutta tarvitsen samalla vapautta rakentaa ne omalla tavallani.
Ajattelin pitkään, etteivät nämä kaksi puolta sopineet yhteen.
Nyt uskon niiden olevan osa syytä siihen, miksi olen pystynyt luomaan jotain, mikä tuntuu omalta.
Aliarvioin itseäni vuosien ajan
Ulkopuolisuuden tunne ei loppunut lapsuuteen.
Se seurasi mua hiljaisemmilla tavoilla.
Vertasin itseäni ihmisiin, jotka vaikuttivat itsevarmemmilta, ja oletin heillä olevan jotain, mitä multa puuttui. Kyseenalaistin ideani ennen kuin annoin niille kunnollista mahdollisuutta. Joskus tein itseni pieneksi jo ennen kuin kukaan muu ehti torjua mua.
Oli turvallisempaa olla odottamatta itseltäni liikaa.
Jos et ota unelmaasi vakavasti, sun ei tarvitse koskaan selvittää, pystytkö toteuttamaan sen.
Pitkään ajatus maailmanlaajuisen brändin rakentamisesta olisi tuntunut melkein nololta sanoa ääneen. Olen tavallinen ihminen pienestä kylästä. En nähnyt itseäni ihmisenä, jonka kuuluisi luoda jotain suurta.
Wander Balance sai silti alkunsa.
Ei siksi, että olisin viimein muuttunut täysin itsevarmaksi.
Aloitin, vaikka opettelin edelleen uskomaan, että mun ideani ansaitsivat tilaa.
En usko, että kaikella tapahtuvalla on tarkoitus
Kun katson taaksepäin, en halua väittää, että tunsin itseni lapsena erilaiseksi siksi, että mun kohtalonani oli rakentaa jonain päivänä brändi.
En usko, että jokaisesta vaikeasta kokemuksesta täytyy tehdä kaunis opetus.
Olisin mieluummin tuntenut itseni ymmärretyksi ja hyväksytyksi jo silloin.
Nuo kokemukset vaikuttivat kuitenkin siihen, mitä halusin myöhemmin luoda.
Tiedän, miltä tuntuu olla ulkopuolinen, kamppailla hiljaa ja kuvitella, että kaikki muut ymmärtävät elämää paremmin kuin sinä. Tiedän myös, kuinka helppoa epävarmat ja sotkuiset puolet on piilottaa, koska pelkäät niiden vaikeuttavan joukkoon kuulumista entisestään.
Kun perustin Wander Balancen, en halunnut rakentaa taas yhtä brändiä, joka saisi ihmiset tuntemaan, että heidän pitäisi olla vaikuttavampia.
Halusin luoda jotain aitoa.
Paikan, jossa kaiken ei tarvitse esittää olevan hyvin, mutta jossa vaikeista tunteista ei myöskään tehdä uutta esitystä.
Tuo henkilökohtainen tausta on osa sitä, miksi Wander Balance on olemassa.
Paikka, jossa sun ei tarvitse esittää
Wander Balancesta ei ollut koskaan tarkoitus tulla trendikästä tai täydellistä versiota hyvinvoinnista.
Se on ihmisille, jotka tuntevat olonsa kuormittuneeksi, väsyneeksi, eksyneeksi tai epävarmaksi eivätkä kaipaa taas yhtä ihmistä kertomaan, miten he voivat korjata itsensä viidessä helpossa vaiheessa.
Se on myös ihmisille, joilla on suuria unelmia mutta jotka opettelevat vielä luottamaan itseensä tarpeeksi sanoakseen ne ääneen.
Nämä asiat voivat olla olemassa samaan aikaan.
Voit tuntea olosi epävarmaksi ja rakentaa silti jotain merkityksellistä. Voit nauttia rauhallisesta, tavallisesta elämästä ja unelmoida suuresti. Voit edetä omaan tahtiisi luopumatta tavoitteistasi.
Mulla ei ole kaikkia vastauksia, enkä halua esittää, että olisi.
Rakennan vain sellaista paikkaa, jota olisin itse joskus tarvinnut – riittävän rehellistä, ettei sun tarvitse muokata itseäsi ennen kuin voit astua sisään.
Sun ei tarvitse sopia kaikkialle
Jos olet joskus tuntenut olevasi musta lammas, olet saattanut käyttää paljon aikaa sen miettimiseen, miten voisit tehdä itsestäsi helpommin ymmärrettävän muille.
Ehkä muutit tapaasi puhua, piilotit osia persoonastasi tai pysyit paikoissa, jotka eivät tuntuneet oikeilta, koska lähteminen olisi tuntunut todisteelta epäonnistumisesta.
Mutta se, ettet kuulu kaikkialle, ei tarkoita, ettet kuuluisi minnekään.
Jotkin paikat vaativat sua pienentämään itseäsi voidaksesi pysyä niissä. Jotkut ihmiset tulevat ymmärtämään sut väärin riippumatta siitä, kuinka tarkasti yrität selittää itseäsi.
Se ei automaattisesti tarkoita, että sussa olisi jotain vialla.
Sun ei tarvitse pakottaa itseäsi jokaiseen tilaan. Tarvitset ihmisiä ja paikkoja, joissa sun ei tarvitse jatkuvasti tarkkailla, pienentää tai muokata itseäsi.
Niiden löytäminen voi viedä aikaa.
Joskus sellainen paikka täytyy myös luoda itse.
Voit aloittaa ennen kuin uskot täysin itseesi
Olisipa itseensä uskominen asia, jonka oppisi kerran ja joka pysyisi sen jälkeen ikuisesti.
Ei se ole.
Epäilen edelleen itseäni. Välillä maailmanlaajuisen brändin rakentaminen tuntuu edelleen aivan liian suurelta unelmalta mun kaltaiselleni tavalliselle ihmiselle.
Silloin muistutan itseäni siitä, että jokaisen brändin aloitti ihminen ennen kuin siitä tuli mitään suurempaa.
Sun ei tarvitse olla täysin itsevarma ennen aloittamista.
Joskus itsevarmuus kasvaa juuri siksi, että aloitit ilman sitä.
Mistä tahansa unelmoitkin, sun ei tarvitse heti todistaa pystyväsi toteuttamaan sen kokonaan. Tarvitset vain tarpeeksi uskoa ottaaksesi seuraavan rehellisen askeleen.
Voit aloittaa pienestä paikasta. Saat vielä yrittää selvittää, kuka olet. Saat kasvaa tavalla, jota kaikki muut eivät ymmärrä.
Unelmasi saa merkitä jotain jo ennen kuin sulla on yhtäkään todistetta siitä, että se onnistuu.
Toivon, että tämä voi olla yksi niistä paikoista
Tämä blogi, Wander Balance ja kaikki täällä jakamamme pienet hetket syntyivät ihmisestä, joka joskus uskoi, ettei häntä ollut tarkoitettu mihinkään suurempaan.
Olen edelleen tavallinen ihminen.
En enää ajattele, että se sulkisi mut pois mistään.
Jos olet viettänyt vuosia tuntien olevasi erilainen, toivon Wander Balancen olevan yksi niistä paikoista, joissa tuota erilaisuutta ei tarvitse korjata.
Sun ei tarvitse muuttaa itseäsi ansaitaksesi joukkoon kuulumisen tunteen.
Sun ei tarvitse muuttua äänekkäämmäksi, viimeistellymmäksi tai helpommin ymmärrettäväksi.
Saat ottaa unelmasi vakavasti. Saat rakentaa elämän, joka tuntuu omalta. Ja saat ottaa tilaa jo ennen kuin tunnet olevasi siihen täysin valmis.
Olen iloinen, että olet täällä.
